Kutomis innostus.

Nyt se sitten iski. Nimittäin halu näyttää ittelleni että osaan kutoa kaulahuivin. Vieläpä sellaisen joka päätyy käyttöön asti! Kaikki lähti siitä, kun ala-asteella pakollisena käsityönä oli tehdä lapaset. Niinkun aina, ensin innostuin hirmuisesti ja kauhella tohinalla rupesin tuumasta toimeen. Mikä olisikaan niin hienoa, kun itse kudotut lapaset? Seuraava vaihe olikin jo tuskastuminen, kun ei heti tullutkaan valmista. Voi sitä kyynelten määrää, pudonneita silmukoita ja toivottomuuden tunnetta. Opettaja taisi sääliä räkä ja kyyneleet poskella olevaa tyttöä siinä määrin että armahti mut toisen lapasen teolta. Näky olikin lohduton..reikäinen etäisesti lapasta muistuttava sininen klöntti. Sen jälkeen en ole neulonut, en ainakaan muista neuloneeni.

Tiistaina kun olin jo valmiiksi kepeän hyvällä mielellä, käytyäni sovittamassa ystävän häihin tulevaa kaasonmekkoani. Päädyin kaverini avustuksella valitsemaan lankoja kaulahuivi projektiini. Kaupassa oli hyväntuulinen täti ihminen samaan aikaan, joka innokkaasti kertoili langoista ja neulomisesta kaikkea maan ja taivaan väliltä. Naurahdin kun täti kysyi innoissaan että millaista ommelta meinaan tehdä? Vastasin pokkana että oikeaa, en taida muutakaan osata (enkä välttämättä sitäkään). Siihen täti huudahti että voi ei, siitähän tulee kauhea tasainen klimppi. Kai sinä nyt edes nurjaa osaat tehä? Teet vaikka kaks rivii oikeeta ja kaks nurjaa jne.

Kotiin pyöräillessä pyörän sarvessa roikkui kauppakassi jossa kaksi kerää tumman petrolia lankaa, kudin puikot ja pikkumyy muki (Olen sitä himoinnu jokusen aikaa, kyllä: vaikka se on keltanen) Kotona sitten kauhella tohinalla kutomaan ja yllätykseksi ja ihmeeksi osasin sitä oikeeta ja osasin sitä nurjaa, ja vaikka itse sanonkin huivi on kauniin tasaista neulosta! Ei yhtään reikää ja ette varmaan ikinä usko, mutta olenpa saanut muutamassa illassa jo puolikkaan kaulahuivia valmiiksi.
Näenkin jo itseni viilettämässä syksyistä Paasikiven katua pyörällä huivi hulmuten;)
Voin suositella muillekkin puikkojen heiluttelua, näin vuosien jälkeen. Ensi kokemuksesta on nimittäin ollut huomattavasti vähemmän hermoja raastavaa, ja kyyneliltäkin on aikakin tähän asti vältytty.

Pirteetä tulevaa perjantaita!

-L