Tovi on vierähtänyt ilman bloggailua. Syksy ja melkein koko talvi hurahti kuin ohimennen uusien asioiden äärellä. Nyt kun kevät aurinko alkaa näyttää merkkejä itsestään ja uuden kodin etsiminen on saatu päätökseen, on aika vaan nauttia. Muutto vei voimia, mutta oli todella sen arvoista!
Nyt saa sisustella ja valmistautua tulevaan, kesästä kun tulee varmasti erilainen kuin edellisistä. Muutama kuukausi enää H-hetkeen ja pieni ihminen tulee maailmaan:) Masussa käy valtava vilske, muistutus äidille että tulossa ollaan. Fiilistelen jo nyt kesä aamiaisia uudella parvekkeella, vauvan köllötellessä rattaissa. Saa nähdä meneekö todellisuudessa näin kepeästi..
Kivaa viikkoa!
-L
Vedä henkeä ja lakkaa hyperventiloimasta.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
maanantai 8. marraskuuta 2010
Aikamatka lapsuuteen.
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: Mikä sinusta tulee isona?
Ekalla luokalla koulutehtävässä piti piirtää ja kirjoittaa mikä minusta tulee isona..Noh, olin tavuviivoineen kaikkineen tavannut Ar-ja Ko-ri-se-va :D Enpä ole kuullut että muilla olis ollut samaa toive ammattia..haha.
2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Peppi pitkätossu oli kaikista rakkain. Siinä vasta asenne mimmi!
3. Lempileikkejäsi?
Niitä oli vaikka kuinka paljon, mielikuvitusta kun ei pieneltä tytöltä puuttunut. Ainakin muistan naapurin Maaritin kanssa leikkineeni pilliä ja pullaa (Pekka töpöhännästä) ja salapoliisia, kruisaillen kaverini kanssa oranssilla Jopollani, tehden tärkeitä salapoliisin muistiinpanoja.
4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Telinevoimistelusta pidin kovasti. Oli jännää saada olla pyramidin korkein. Vieläkin voin tuntea sen huikean fiiliksen, kun on niin korkealla ettei uskalla katsoa alas ja sydän väpättää kertaa sata.
5. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Ensimmäinen oma vinyylilevyni oli Röllipeikko ja fanitin Rölliä asiaan kuuluvin menoin.
6. Parhaat synttärisi ja miksi?
Synttärini on niin tylsään aikaan (joulun jälkeen) että harvemmin niitä juhlittiin kovinkaan erityisesti. Kamala sanoa, mutta ei tule mieleen parhaita lapsuus synttäreitä. Nyt aikuisena asia on korjaantunut. Viime vuonna sain ihanan kaulakorun ja pääsin ulos syömään hyvässä seurassa:)
7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Olin aivan liekeissä viiden vanhana saatuani oman lasten meikki setin. Sitä piti päästä heti testaamaan, kohteena oli kukapas muukaan kun pikkusisko. Äiti ei vaan kauheasti antanut arvoa, kun pikkusiskon naama oli enemmän ja vähemmän sinisessä luomivärissä ja kirkkaan punaisessa huulipunassa kun käytiin joulupöytään :D
8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Varmasti vaikka mitä. Muistan kuinka haaveilin että asuisin kirjakaupassa ja kaikki ihanat kirjat+ muu tilpehööri olisi ollut vain minun. Vieläkin pidän kovasti kirjoista, mutta en nyt enää tiedä siitä kirjakaupassa asumisesta..

maanantai 25. lokakuuta 2010
Niiskuneidin elämää!
Oi voi, on jo yli kuukausi vierähtänyt edellisestä postailusta, nyt korjataan tilanne.
Vietin juuri neljän päivän vapaan, jota odotin innokkaasti monta viikkoa. Siinähän sitten kävi niin että kun vapaat koitti, alkoikin elämä niiskuneitinä..
Nenäliinoja on kulunut paketti tolkulla ja keittiössä on porissut mustaviinimarjamehu. Villasukat on ollut visusti jaloissa. Mutta ei hätä ollut tämän näköinen, ei ollenkaan. Nyt kun oli pakko rukata viikonloppu menot uusiksi ja keskittää itsensä kotiin, tuli luettua ajan kanssa Anna Janssonin pääkallovaras. Taattua Anna Jansson laatua, voin suositella!
Muutoin olen kauhistellut kylmää ilmaa ja tuntenut luurangon paleltumista aina kun ulos joudun. En ole ollenkaan varma toivonko lumen tulevan, tai ainakin sitä ennen on käytävä villapaita ja takki ostoksilla. Olen aikamoinen lämpökissa. Nukkumaankin majoitun jo nyt pitkähihaisessa pyjämassa ja termopeitossa, kera villasukkien, eikä ole edes kuuma. Kukin tyylillään ;)
Mainiota maanantaita!

tiistai 14. syyskuuta 2010
Positiivisuus on pop!
Ihailen ja arvostan ihmisiä, joilla on taito nähdä asioiden hyvä puoli. En nyt tarkoita että aina tarvitsee olla naama hangon keksillä, mutta yleinen positiivisuus on todellakin pop!
Tapasin eilen pitkästä aikaa ystävää, jonka olen viimeksi nähnyt muutamavuosi sitten. Kotiin matkatessani, sateen ropistessa bussin ikkunoihin, mietin että olipa mukava ilta. Täytyy sanoa että toisilla ihmisillä on taito luoda hyvää fiilistä muihin ja nähdä asioissa epäonnistumisten sijaan mahdollisuuksia! Ja tämä tunne kyllä tarttui.
Myös uusi työ on saanut suupielet nousemaan hymyyn. Niin paljon uusia kivoja juttuja, luovuutta ja hyviä ihmisiä. Toivon että tämä tunne vaan jatkuu ja jatkuu!
Sitten positiivisuudesta suvereenisti kaulakuivin tekoon ja muihin projekteihin. Nythän on käynyt niin että kaulahuivi on saanut olla rauhassa jo muutaman viikon.. Syy on ollut yksinkertaisesti muun tekemisen paljous ja kellossa olevien tuntien riittämättömyys. Luulempa kuitenkin, että tällä viikolla löytyy paremmin aikaa jatkaa tuota talveni ilostuttajaa.
Huomenna ajattelin kokeilla saamaani kakku reseptiä. Kyseessä on puutarhaomena/taikina kerroskakku. Tunnetusti omena ja kakkuloverina tuskin maltan odottaa sen valmiiksi saamista. Jos leipomukseni onnistuu, saatan laittaa reseptiä ja kuvaa näytille..muussa tapauksessa vaikenen ;)
Pompompom omppu pomppu pom, kivaa viikkoa!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Violetteja onnenhetkiä.
-L
tiistai 31. elokuuta 2010
Voihan parsakaali.
Joten Madventuresia lainatakseni, heittäkääpä kotikokit kynät nurkkaan ja imailkaapa resepti ohesta:
1 Pieni parsakaali
2 Perunaa
1/2 Paprika (itse valitsin keltaisen)
1/2 Rasiaa kirsikkatomaatteja
1 Pieni sipuli
1/2 Prk Fetajuustoa
1 Prk Valkosipuli-chili tomaattikastiketta
Rajattomasti ruohosipulia ja pinnalle emmentaljuustoa
Toimi näin: Pilko kasvikset, sekoita yhteen ja sitten vaan kastike ja juusto mukaan keitokseen. Siinä se! Uunissa oloajan näkeekin sitten testaamalla. Kuten huomata saattaa, kuva on otettu ennen kasikeen ja juuston lisäämistä..
-L
Pikku pöllö.
Itse olen askarrellut ystävälleni polttari kansiota ja hihitellyt ääneen teksti oivalluksia keksiessäni.
Kepeää keskiviikon odotusta!
-L
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)